tarkoitti kaiutinta.
Nyt Tannoy on osa TCgroup-konsernia, jonka asiakkaina on muusikoita, konserttiäänen tai ohjelman
tuottajia sekä kotiviihteen harrastajia. Kategorian
alle kokoamme jollakin tavalla erilaisia, eksoottisia tai
tavallista kapeampaa harrastajaryhmää kiinnostavia
laitteita ja tarvikkeita. Tuuman läpimittaisen diskantin säteilyä hallitaan Tannoyn omalla, lievästi tulppaania muistuttavalla Tulipohjaimella.
Jakosuotimessa ja sisäisessä johdotuksessa käytetään hopeapäällysteisiä kaapeleita. tassut aremman lattian suojaamiseksi.
Alumiinirenkailla koristeltujen elementtien suojaksi saa magneettikiinnitteiset kankaat.
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Koaksiaalinen keskiääni-diskantti- ja bassoelementti ovat kahdeksantuumaisia, joissa
44 mm puhekela ohjaa paperikuituista kartiota. Mitä muuta
voisi toivoa?
TANNOYLLA on pitkä historia. Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.. Taaksepäin kaartuvalla muodolla ja matriisimaisella sisäisellä tuennalla pidetään koteloresonanssit kurissa. Suodin jäähdytetään -190 asteeseen ja palautetaan asteittain normaalilämpötilaan. Jos piikit poistetaan, kaiuttimen alle
on syytä asettaa jonkinlaiset huopa- tms. Tannoyn ohella
muita tuttuja nimiä ovat ruotsalainen vahvistinvalmistaja LabGruppen sekä tanskalainen Dynaudio, joka
tekee ammattikaiuttimissa yhteistyötä TCgroupin
kanssa.
Tutut perusosat
DC8 Ti on Tannoyn paremman pään Definition-sarjan
toiseksi suurin malli. Tämän pitäisi selkeyttää keskialueen toistoa ja parantaa erottelua.
Kaiuttimen kytkee lattiaan jonkin verran koteloa leveämpi, vankka alumiinijalusta, jonka kulmissa ovat
ylhäältä päin säädettävät kunnollisen kokoiset piikit ja
niille aluslevyt. Kokeiltujen
laitteiden ei siis
tarvitse välttämättä olla kymmenien
tuhansien eurojen
hintaisia ja siten
useimpien saavuttamattomissa, joskin sellaisille alue
onkin omiaan.
52
Tannoy Definition DC8 Ti -kaiuttimet
Teksti Matti Hermunen Kuvat Mauri Eronen
Helppo
tapaus
Tannoy DC8 Ti on helppo sijoittaa,
kuunnella ja katsella. Kylmäkäsittelyllä parannetaan juotosten luotettavuutta ja vakioidaan muiden komponenttien ominaisuuksia.
Takapaneelissa on omat liittimet alemmalle ja
ylemmälle taajuusalueelle. Se valmistaa kaiuttimia koti- ja ammattikäyttöön. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Kotimaassaan Englannissa siitä tuli viime vuosisadan alkupuolella niin suosittu, että kansankielessä sana ?tannoy. Siellä on myös toinen Tannoyn omaperäisyys, erillinen liitäntä maadoitusta
varten.
Vanerista tehdyn bassorefleksikotelon tilavuus on
43 litraa. highend
Highend on oma
alueensa Hifimaailmassa. klassisen musiikin puolelle
Rauhallinen yleisluonne ei kuitenkaan
tarkoita, etteikö Tannoy pysty repiväänkin ilmaisuun,
silloin kun äänitteessä sitä on.
Sopivasti vääntöä
Ylempi basso oli useilla levyillä turhan tuhti, mutta se
talttui, kun tungin mukana toimitetut vaahtomuovitulpat takaseinän refleksiaukkoihin. Solistin ympärille
tehdyt keinokaiut ja muut äänityksen ruuvailut välittyivät tavanomaista paremmin, samoin esiintyjien tekemiset ja suhde toisiinsa. Koran äänessä oli lähes sopiva määrä
heleyttä, vaikka olen kuullut parempiakin esityksiä.
Tannoy oli varsin tarkka toistaja. Tannoyt toistivat
53. Raskasta siitä on vaikea saada.
Toumani Diabeten ja Ali Farka Touren yhteislevyllä
Ali and Toumanilla Alin kitara ja Toumanin kora istuivat yhteen saumattomasti. Session hyväntuulisuus,
miesten korostumaton taituruus ja musiikin rullaus välittyvät hienosti. DC8 Ti:lle luonteenomaista on helppous ja kevyt kulkevuus. Kontrabassoissa oli
riittävästi voimaa ja sävyjä suhteessa muuhun orkesteriin, jonka taustalla soivat urut kuuluivat riittävällä
voimalla ja sävykkäästi.
Tulin juuri imuroineeksi High Resolution-version
Keith Jarretin ja Charlie Hadenin duolevytyksestä
Last Dance, joka taisi jäädä alkukesästä kuolleen Hadenin viimeiseksi. DC8 Ti:stä on onnistuttu tekemään yleispätevä, itseään esiin tunkematon toistaja, joka hoitaa homman
kuin homman. Kotelo
oli päällystetty hienosti kiiltolakatulla pähkinäpuuviilulla.
Vaivaton
Tannoy suosittelee kaiuttimille parin päivän mittaista
sisäänajoa. Ehkä 22-Pistepirkon ja vastaavan
tyyppisen rytmimusiikin ystävä valitsee tulppaamattoman vaihtoehdon, tasapainoisempaa toistoa hakeva
taas käyttää niitä.
Basson määrä ja ulottuvuus ovat sopivassa suhteessa kaiuttimen muihin kykyihin. Hadenille luonteenomainen soiton
vakaus ja soivuus tulivat hyvin esiin. Ilman vaahtomuovitulppia toistossa oli ehkä enemmän pontevuutta, mutta keski- ja yläbasso peittivät silloin hieman
ylempiä alueita. Kokeilun perusteella se
on hyvä lähtökohta, vaikka elävissä huoneissa lievä
kääntö voi auttaa vaimentamaan yläpään toistoa.
Ylimmän alueen taso tuntui olevan hieman koholla.
Alkuvaikutelma toistosta oli tasapainoinen, eikä se
muuttunut kuuntelun myötä. Tässä osuutensa saattaa olla edellä mainitulla ylimmän pään lievällä korostuksella.
Yleisluonne oli rauhallinen ja, kuten sanottu, helppo. highend
Ilman kankaitakaan kaiutin ei näytä levottomalta, ja
ääni on luultavasti astetta parempi ne poistettuna. Detaljit toistuivat
selväpiirteisesti mutta korostumatta. Sijoituspaikka olisi hyvä olla vähintään
puoli metriä takaseinästä ja metri sivuseinistä.
DC 8 Ti:t asettuivat normaalia helpommin kohdalleen, vaikka jonkin verran niitä joutui siirtelemään
otollisimman kohdan löytämiseksi. Suurimman osan
aikaa kuunteluetäisyys oli vähän yli kolme metriä, kaiuttimien väli noin 2,5 metriä ja etäisyydet taka- ja sivuseinistä yli 2 ja yli 1,5 metriä.
Käyttöohjeessa suositellaan suuntaamaan kaiuttimet suoraan kohti kuuntelijaa
Onneksi se ei mene polvilleen,
vaan ainoastaan rajoittaa tyynesti alemman alueen
toiston ulottuvuutta ja voimaa. Jousten alemmilla ja keskialueilla oli
54
nenä-ääntä eli nasaaliutta. Tämä piirre vielä korostui,
kun äänenvoimakkuutta nostettiin.
DC8 Ti toistaa yleiskäyttöön aivan riittävän alas, ja
siitä lähtee kohtalaisesti äänenpainetta, sitäkin useimpiin tarpeisiin riittävästi. Kovaa kuunneltaessa toisto menee vähän tukkoon, ehkä siksikin että keskialueen värittyminen tulee paremmin esiin.
DC8 Ti ei kykene varsinkaan matalalla alueella kovin suuriin tehoihin. Aluksi toivoin ylemmille alueille lisää heleyttä.
Mutta pitempään kuunnellessa tuli selväksi, että triangelit, ksylofonit, huilun yläalue ja muut vastaavat soittimet
toistuivat luonnollisen kirkkaina. Samoin levyn tai nauhan kohinat kuuluivat hieman normaalia selvemmin.
Syy näyttäisi, tai paremmin kuulostaisi löytyvän
ylemmän keskialueen runsaudesta tai värittyneisyydestä. Valitettavasti myös Jarretin lallatukset
kuuluivat kiusallisen selvästi.
Rytmimusiikilla, vaikkapa Paul Simonin Diamonds on
the Soles of her Shoes Bakithi Kumalon sähköbasson venytykset ja taivutukset soivat erinomaisen sävykkäinä.
Orkesterimusiikilla jouset soivat leveästi ja vivahteikkaasti. highend
Tannoy Definition DC8 Ti -kaiuttimet
levyn pääosin rauhalliset tunnelmat tasapainoisesti,
jopa niin hyvin, että tällä levyllä en keksinyt äänestä
parannettavaa. Saattaisi olla helppo
tapaus sovittaa subbarin perään.
Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä, Tannoy on aivan kykenevä ja tasapainoinen kaiutin, mutta sillä on koosta
johtuvat rajansa.. Kotelon ja elementtien koko
asettavat kuitenkin omat rajansa
highend
Taitavasti tehty
Tannoy DC8 Ti on tehty vankalla ammattitaidolla. Jälkimmäistä saanee lisää siirtymällä
askelen ylöspäin malliin DC10 Ti. Se on riittävän tarkka
olematta ylianalyyttinen ja toistaa useimpiin tarkoituksiin riittävän alas.
Keskialueen värittymien merkitys kannattaa testata omilla levyillä, samoin se, onko siinä riittävästi
dynamiikkaa. Sitä
on miellyttävä kuunnella, kuitenkin se erottelee hyvin
äänityksen ja esityksen luonteen eikä tarpeettomasti
armahda huonoja äänityksiä. Matalan pään dynamiikkaan hyvin sovitettu subwoofer voi olla riittävä ratkaisu, varsinkin urkufriikille ja kotiteatteriharrastajalle.
Muotoilultaan ja viimeistelyltään sisustusystävällinen DC8 Ti on vakavan harkinnan arvoinen.
info
Tannoy DC 8Ti
Hinta.....................................5 995 ?/pari
Edustaja..............................Sonus Import OY
Puhelin.................................045 259 6100
Lisätietoja..........................www.sonus.fi
Paino.....................................28 kg
Mitat (kxlxs).....................1025 x 271 x 260 mm
Taajuusvaste.....................33 Hz?35 kHz -6dB
Herkkyys.............................89 dB (2,83 V/1 m)
Impedanssi.......................8 Ohm
Jakotaajuudet..................250 Hz, 1,5 kHz
Elementit
-basso ja keskialue.......8 tuumaa
-diskantti............................ 25 mm, koaksiaalisesti keskialue-elementissä
Sisääntulot........................Erilliset terminaalit alemmalle
ja ylemmälle alueelle, lisäksi maadoitusliitäntä
Viimeistely.........................Kiiltomusta, pähkinä- tai kirsikkapuu
55